Pari sanaa kivusta

Kipu vahvistaa. Kipu kasvattaa luonnetta. 

Ei saa antaa kivun lannistaa. 

Kipuun tottuu. Kipua voi sietää. 

Tai:

Kipu tekee normaalista arjesta taistelua. Kipu valvottaa. Kivulle ei huonolla tuurilla mahda mitään. Kipu pakottaa esittämään reipasta, kun ei millään jaksa eikä edes voi olla joka paikassa naama rutussa. Kipu väsyttää. Kipu tekee pitkäpinnaisesta ja ystävällisestä ihmisestäkin äkäisen, vaikka haluaisi olla oma itsensä. Kipu saa itkemään, mutta itkeminen pahentaa kipua. Kipua ei jaksa eikä siedä pidemmän päälle eikä siihen todellakaan totu. Kipu sanelee sen, mitä voit tehdä ja mitä et. Kipu ajaa raivon partaalle, kun ei vain jaksaisi yhtään enää. Kipu turhauttaa. Kipu tekee yksinäiseksi. 

Ja niin edelleen.

   

Viime yönä nukahdin joskus aamuneljän paikkeilla, seuraavan päivän jo sarastaessa. Kipu ei voimakkuudeltaan ollut kovinkaan kummoinen, mutta juuri niin inhottava ja heltymätön, että nukahtamisesta oli ihan turha haaveilla. Ja jos nukahti, niin hetken päästä säpsähti hereille kun kipu hetkeksi voimistui. Johan tässä pitkään menikin ilman yöllisiä kipuvalvojaisia.

  

Mahani saa aikaan erilaisia kiputiloja:

Tavallisinta on terävä, viiltävä kipu, joka yleensä paikallistuu johonkin neljästä paksusuolen mutkasta. Kipu tuntuu hetken, pahimmillaan niin voimakkaana että jalat menevät alta, mutta tämä terävä kipu tuntuu vain hetken.

Sitten on alavatsalle painottuvaa, polttavaa jomotusta, joka on jatkuvaa. Se johtunee poikittaisesta koolonistani, joka on jostakin tuntemattomasta syystä valahtanut oikealta paikaltaan kylkikaaren alta alas lantioon asti. Paksusuolen liikkeet moukaroivat alavatsaani ja aiheuttavat jatkuvaa kipua. Joskus sattuu koko päivän, joinain päivinä tätä kiputyyppiä ei ole ollenkaan.

Samainen hemmetin suolenmutka painaa aina välillä myös rakkoani, ainakin oletan niin ja joulukuiset MRI -kuvat puoltavat teoriaani. Tämä ns. rakkokipu tuntuu siltä kuin olisi ihan karmiva kusihätä ja joku vielä seisomassa täyden rakon päällä, vaikkei rakossa juuri mitään olisikaan. Tästä on kolme versiota: lievempi, jatkuva kipu sekä voimakkaampi, terävästi kirvelevä kipu, joka kestää hetken ja saa säpsähtämään ja voimakkaampi jatkuva kipu. Tähän ei auta mikään, pitää vain odottaa ja toivoa, että suolenmutka liikahtaisi ja lakkaisi litistämästä rakkoparkaani. Tämä kipu minua piti viime yönä hereillä tuntikaupalla. Tämä on ylivoimaisesti inhottavin mahani aiheuttama kipu.

Toisinaan myös ihan vain se, että mahani on todella turvoksissa, aiheuttaa kipua. Kyljistä kiristää ja paksusuolen liike sattuu, missään asennossa ei ole hyvä olla. Onneksi ostin mammafarkut, näistä tuli uudet suosikkihousut mitä käyttömukavuuteen tulee.

Näiden erityyppisten kipujen yhdistelmistä päiväni koostuvat. Jonain päivänä sattuu vain vähän, joinain päivinä en pysty kivulta & turvotukselta & huonovointisuudelta tekemään yhtään mitään. Täysin kivutonta päivää ei ole ollut syyskuun loppupuolen jälkeen. Kivun alkua ei voi ennustaa ja yleensä se hyökkää juuri silloin, kun sitä vähiten toivoisi: kesken ruokailun, nukkumaan käydessä, reissun päällä..  Hermo menee ja useamman kipeämmän päivän jälkeen alkaa olla aika lailla helisemässä, kun sietokyky ja voimavarat ovat siltä erää loppu.

   

Minulle on määrätty kipukynnystä nostavaa Triptyliä, joka on auttanut ehkä aavistuksen. Enemmän siitä on ollut hyötyä yöunien kannalta: Triptyl väsyttää, joten on helpompi saada unta vaikka maha ei kiltisti olisikaan (paitsi jos sattuu; se pitää erinomaisesti hereillä Triptylistä huolimatta). Litalginista vahvempia lääkkeitä en ole saanut kokeiltavaksi, mutta pitänee kesäkuussa kysyä lääkäriltä jotain tehokkaampaa "kipukohtauksien" varalle, olis nimittäin ihan kiva esimerkiksi nukkua sillä Litalgin/Panadol/Burana on ihan yhtä tyhjän kanssa ganglioneuromatoosin aikaansaamiin vatsakipuihin.

  

Tätä tuskin edes ymmärtää kukaan sellainen, joka ei ole päivittäistä kipua kokenut. Kipua, joka ei ole hallinnassa. Joutavat toteamukset kivusta, kuten tämän teksin alussa, eivät auta millään tapaa. Toivoisin ihmisten niiden lausahdusten sijaan kysyvän, voivatko he tehdä jotain mikä helpottaisi arkeani jotenkin. Pienilläkin asioilla on merkitystä. Eräällä ystävälläni on komplisoitunut migreeni ja olemme saaneet toisiltamme vertaistukea, vaikka kipumme onkin erilaista. Sinä jos joku ymmärrät, kiitos siitä. ♥

   

Nykyään en oikeastaan edes jaksa reagoida pikkunippailuihin tai jomotuksiin, olkoot. Mutta sitten kun sanon, että sattuu, sattuu niin paljon että se jyrää kaiken muun yli. Enkä voi tälle mitään, on vain jaksettava.

  

  

  

Kuvat: weheartit.com