7. Päivä sairaalassa / "Me selvitään kyllä"
Kirjoitan kännykällä, joten en jaksa kirjoittaa pitkästi (blogger ei vaan pelitä mobiiliselaimella kovinkaan hyvin).
Leikkaus meni suunnitellusti. Peräsuolta jätettiin jopa 15cm, joten teknisesti leikkaus olikin subtotaali kolektomia eli osittainen paksusuolen poisto. Ohutsuolta jouduttiin poistamaan peräti 40cm suunnitellun kahdenkymmenen sijaan. Siitä todennäköisesti tulee jonkinlaista harmia tulevaisuudessa, mutta siihen asiaan en ole vielä paneutunut.
Leikkauspäivä eli tiistai ja sitä seuraava meni about nukkuessa, mutta torstaina olin jo paremmin tolkuissani ja jaloillani. Mutta perjantai sitten olikin ihan eri maata. Koko vatsaan sattui ihan tolkuttoman paljon ja nousi kuume ja olin ihan tosi pihalla. Antibiootit aloitettiin ja olo oli lauantaina jo merkittävästi parempi ja kammottava kipu poissa.
Antibiootteja jatkettiin, mutta lauantaina CRP oli jo 279. Vointi kuitenkin parani ja maha vaikutti hyvältä. Noh, sunnuntaina CRP olikin kevyet 441... Päivystyksenä CT -kuvat, joista löytyi pieni abskessi (märkäpesäke) lantion sisältä. Ensin se aiottiin tyhjentää, mutta se osoittautui niin pieneksi, että tilannetta hoidetaan nyt vahvemmalla antibiootilla ja katsotaan, riittäisikö se hoidoksi. Tänään CRP oli 297, laskenut siis hienosti, mutta edelleen liikutaan hurjissa lukemissa. Kotiinpääsystä on turha haaveilla ennen kuin tämä saadaan hoidettua.
Olen kuitenkin helpottunut, että infektion syy löytyi eikä ole kyseessä mitään katastrofaalista. Ja mikä parasta, olo paranee päivä päivältä. Tänään T vei minut pyörätuolin avustuksella pois osastolta, ala-aulan kahvioon ja ULOS sairaalan edustalle! Olin unohtanut, kuinka mahtavalta tuntuu saada raitista ilmaa oltuaan viikon osastolla. Kroppa tietenkin väsähti siitä reissusta, mutta pää sen sijaan tuntui heräävän ensimmäistä kertaa sitten tiistaiaamun. Olen ihan eri tavalla virkeä ja jaksanut höpötellä joutaviakin, turhautunut arkisiin asioihin ja nauranut (vaikka se kyllä sattuu mahaan, jota joutuu tukemaan käsin nauraessa, yskiessä jne). Toiveissa on päästä huomennakin haistelemaan ulkoilmaa jos vain jaksan, niin hyvää se teki psyykkeelle.
Varovasti pidän toivoa yllä siitä, että toipuminen lähtisi nyt viimein kunnolla käyntiin. Joudun vielä syömään liemiruokia, ihan varmuuden vuoksi, mutta maha kuitenkin on toiminut. Sille on vain pakko antaa enemmän aikaa, jotta ei nyt mitään tukoksia tulisi heti kärkeen. Kieltämättä kyllä kun kahviossa joku lämmitti pitsapalaa mikrossa, olisin voinut antaa melkein mitä vain saadakseni maistaa sitä. Soseruuat alkaa käydä hieman yksitoikkoisiksi ja kun antibiootti & tämä tilanne ylipäätään heikentää ruokahalua niin kovasti tekisi mieli kaikkea ihan muuta, maukkaampaa. Aikanaan sitten.
Kirjoitan paremmin sitten joskus kun saan läppärin käsiini. En viitsi sitä tuoda tänne, se on turhan painava, iso ja arvokas.
Ja on annettava maininta T:lle, joka on jaksanut käydä joka päivä katsomassa minua, vaikken ole sitä vaatinut. Ja äidille ja isälle, jotka ajoivat pitkän matkan takaa katsomaan minua. Valtava merkitys sillä kuitenkin on, ei sitä voi kieltää. ❤
Leikkaus meni suunnitellusti. Peräsuolta jätettiin jopa 15cm, joten teknisesti leikkaus olikin subtotaali kolektomia eli osittainen paksusuolen poisto. Ohutsuolta jouduttiin poistamaan peräti 40cm suunnitellun kahdenkymmenen sijaan. Siitä todennäköisesti tulee jonkinlaista harmia tulevaisuudessa, mutta siihen asiaan en ole vielä paneutunut.
Leikkauspäivä eli tiistai ja sitä seuraava meni about nukkuessa, mutta torstaina olin jo paremmin tolkuissani ja jaloillani. Mutta perjantai sitten olikin ihan eri maata. Koko vatsaan sattui ihan tolkuttoman paljon ja nousi kuume ja olin ihan tosi pihalla. Antibiootit aloitettiin ja olo oli lauantaina jo merkittävästi parempi ja kammottava kipu poissa.
Antibiootteja jatkettiin, mutta lauantaina CRP oli jo 279. Vointi kuitenkin parani ja maha vaikutti hyvältä. Noh, sunnuntaina CRP olikin kevyet 441... Päivystyksenä CT -kuvat, joista löytyi pieni abskessi (märkäpesäke) lantion sisältä. Ensin se aiottiin tyhjentää, mutta se osoittautui niin pieneksi, että tilannetta hoidetaan nyt vahvemmalla antibiootilla ja katsotaan, riittäisikö se hoidoksi. Tänään CRP oli 297, laskenut siis hienosti, mutta edelleen liikutaan hurjissa lukemissa. Kotiinpääsystä on turha haaveilla ennen kuin tämä saadaan hoidettua.
Olen kuitenkin helpottunut, että infektion syy löytyi eikä ole kyseessä mitään katastrofaalista. Ja mikä parasta, olo paranee päivä päivältä. Tänään T vei minut pyörätuolin avustuksella pois osastolta, ala-aulan kahvioon ja ULOS sairaalan edustalle! Olin unohtanut, kuinka mahtavalta tuntuu saada raitista ilmaa oltuaan viikon osastolla. Kroppa tietenkin väsähti siitä reissusta, mutta pää sen sijaan tuntui heräävän ensimmäistä kertaa sitten tiistaiaamun. Olen ihan eri tavalla virkeä ja jaksanut höpötellä joutaviakin, turhautunut arkisiin asioihin ja nauranut (vaikka se kyllä sattuu mahaan, jota joutuu tukemaan käsin nauraessa, yskiessä jne). Toiveissa on päästä huomennakin haistelemaan ulkoilmaa jos vain jaksan, niin hyvää se teki psyykkeelle.
Varovasti pidän toivoa yllä siitä, että toipuminen lähtisi nyt viimein kunnolla käyntiin. Joudun vielä syömään liemiruokia, ihan varmuuden vuoksi, mutta maha kuitenkin on toiminut. Sille on vain pakko antaa enemmän aikaa, jotta ei nyt mitään tukoksia tulisi heti kärkeen. Kieltämättä kyllä kun kahviossa joku lämmitti pitsapalaa mikrossa, olisin voinut antaa melkein mitä vain saadakseni maistaa sitä. Soseruuat alkaa käydä hieman yksitoikkoisiksi ja kun antibiootti & tämä tilanne ylipäätään heikentää ruokahalua niin kovasti tekisi mieli kaikkea ihan muuta, maukkaampaa. Aikanaan sitten.
Kirjoitan paremmin sitten joskus kun saan läppärin käsiini. En viitsi sitä tuoda tänne, se on turhan painava, iso ja arvokas.
Ja on annettava maininta T:lle, joka on jaksanut käydä joka päivä katsomassa minua, vaikken ole sitä vaatinut. Ja äidille ja isälle, jotka ajoivat pitkän matkan takaa katsomaan minua. Valtava merkitys sillä kuitenkin on, ei sitä voi kieltää. ❤
Kommentit
Lähetä kommentti
Kysy, kerro, kommentoi, ehdota - jokaisella sanalla on merkitystä. :) Anonyymit: käyttäkää jotain nimimerkkiä, jotta pystyn erottamaan teidät.