Se kesä, joka vaihtui syksyyn / "Olen varjosi ja unelmasi"

Kesä oli ja meni - tai ainakin tuntuu siltä, kun kolmeakymmentä hiponeet helteet vaihtuivat lennosta viileisiin aamuihin ja alle kahdenkymmenen jääviin päiviin. Kesä tuntuu kadonneen vaivihkaa jonnekin, kuten aina. En haluaisi syksyä vielä, en ole valmis pimeisiin iltoihin enkä kaivamaan lapasia kaapin perukoilta. En ole koskaan välittänyt tästä meidän pimeästä ja yleensä märästä syksystä, joka tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan jouluun saakka, kunnes tulee hetkeksi talvi. Viime vuosi oli onneksi poikkeus ja toivon, että tästäkin talvesta tulisi kunnollinen.

Mutta pimeys ja sateet eivät ole ainoa syy, miksi syksyn tulo lähinnä ahdistaa. On mennyt niin monta syksyä toisensa perään ikävien uutisten parissa, että pelkään jotain pahaa tapahtuvan taas. Viime vuonna se oli feokromosytooma, edellisenä kipujen vaikeutuminen siihen pisteeseen, että päätös paksusuolen poistosta oli pakko tehdä. Yritän ajatella positiivisesti, mutta pimeys hiipii ikkunoista sisään ja saa jännittämään labravastauksia, joista onneksi kuulen ensi viikolla. Tarkasteltavana oli mm. kortisoli ja feokromosytoomaan liittyvät metanefriinit. Onneksi ei sentään ole tullut mitään feokromosytooman uusimiseen viittaavia oireita.

Kesä oli vähän liiankin lämmin kuten edellisessä postauksessa puhuin, mutta toisaalta lämmöstä pystyi nauttimaankin. Rakastan kesäiltoja ja nyt niistä sai ehkä eniten irti, kun oli vielä iltaisinkin niin lämmintä että ulkona oli miellyttävä olla. Olin monena iltana myöhään ystäväni luona tai lähdin  hämärässä kävelylle asuinalueemme luontopoluille. Kävin vuosien tauon jälkeen uimassa, istuin kokonaisen illan puistossa ja painoin mieleeni kasteen hennon tuoksun. Ainoa huono puoli tukalan helteen lisäksi tässä kesässä on ollut se, miten vähän aikaa vietin kotona vanhempieni luona. Edellisestä reissusta on paljon kauemmin kuin edellisestä tekstistä tänne.

Suoliston kanssa sujuu vaihtelevasti. Nyt on takana monta poikkeuksellisen hankalaa päivää, enkä yllättäen tiedä mistä kaikesta tämä jälleen johtuu. Helteiden loppumisen jälkeen olen onneksi selvinnyt ilman nesteytystä, mutta kuivumista vastaan taistelemisen tilalla on turvotus, kivut ja vessassa juokseminen. Seuraava kontrolli gastroenterologialle on joskus loppuvuodesta ja toivon, että suunta ei muutu vielä tästä huonommaksi.

Syksy ja koulujen alku on saanut miettimään viimeisen harjoittelun ajankohtaa. Tutkinto-oikeutta on jatkettu tämän lukuvuoden loppuun eli ensi vuoden heinäkuun loppuun ja siinä ajassa toivon saavani harjoittelun tehtyä. Jäljellä oleva toinen apteekkiharjoittelu pitää sisällään n. 500 tuntia töitä, jotka olisi tehtävä vähintään kahden viikon pituisissa jaksoissa. Lyhennetyn päivän tai viikon tekeminen on mahdollista, kunhan löytyy apteekkari, jolle sellainen järjestely sopii. Töiden lisäksi on työvihko, joka sisältää erilaisia tehtäviä.

Ei ole kovin realistista ajatella, että menisin nyt syksyllä harjoitteluun. Ei ainakaan tunnu siltä. Vaikka vointi on keväästä kohentunut huomattavasti niin edistys vaikuttaa pysähtyneen. Jaksan tehdä jo jonkin verran asioita, mutta siihen se jääkin. Ja joinain päivinä on voimat pois niin ettei jaksa juuri mitään. Ajatus siitä, että pitäis pysyä vaikka kuusikin tuntia skarppina töissä ja toistaa se viisi kertaa viikossa tuntuu ylivoimaiselta, koska tällä hetkellä väsyn huomattavasti jos monena päivänä peräkkäin on jotakin menoa. Lisäksi väsymys tekee päästä hattaraa enkä koe olevani ensinkään riittävän skarppi neuvoakseni koko päivän asiakkaita lääkkeiden käytössä. Kela -viidakosta puhumattakaan..

Mutta haluaisin töihin. Todellakin haluaisin. Olen kyllästynyt tähän välitilaan, jossa jaksaa jonkin verran, mutta ei tarpeeksi. Tahtoisin jaksaa pyörittää edes arkea kaikilta osin kuten ennen, mutta en tiedä milloin se onnistuu. T:n apu on korvaamatonta esimerkiksi ruokaostoksilla käydessä, sillä painavien ostosten kantaminen kolmanteen vie tästä kehosta kaikki mehut. 

Olen miettinyt myös sitä, miten paljon tämä suolisto vaikeuttaisi töiden tekoa tilanteessa, jossa muutoin olisin työkykyinen. Oireilua ei oikein voi ennustaa ja sen vuoksi joutuu tekemään äkkinäisiä muutoksia suunnitelmiin. Ei voi tietää milloin sattuu, milloin on juostava vessaan, milloin on paha olla. Huonona päivänä minusta ei mitenkään olisi tämän suoliston kanssa tekemään töitä, mutta parempana päivänä kyllä. Eri asia sitten miten tämän kaltaisen, ennalta arvaamattoman vaihtelun saa sovitettua yhteen työnteon kanssa. Kuka palkkaa työntekijän, joka ei tiedä kykeneekö huomenna töihin? Oppilasaikana se ei ehkä ole niin iso ongelma kun meitä ei virallisesti saa laskea mukaan apteekin henkilöstövahvuuteen, mutta valmistumisen jälkeen tilanne on eri.

Täytyy kuulostella ja katsella. Kysyä endokrinologilta osaako hän sanoa, miksi vointini paraneminen näyttää pysähtyneen tähän ja voiko asialle tehdä jotain. Täytyy käydä yliopistolla kertomassa tästä kaikesta ja kysymässä apua harjoittelupaikan löytymiseksi sitten, kun harjoitteluun lähtemistä voisi tosissaan miettiä. Toivon löytäväni apteekin, jossa olisi ymmärrystä ja mahdollisuus joustaa vointini mukaan.

Ennen kaikkea täytyy toivoa, että tänä syksynä ei tapahdu mitään ikävää. Juuri nyt en todellakaan halua mitään uutta sairastumista, en toista kierrosta feokromosytoomaa enkä suoliston oireilun vaikeutumista. Voin vain toivoa, että MEN2b kohtelisi tänä syksynä minua paremmin ja elää päivän kerrallaan.

"Ajat vääntyy luokille

Vaan mikä muuttuu ellei me

Ja uusin silmin luodataan

Kudos maailman"

CMX - Katso ihmistä