"Kaikki kääntyy vielä parhain päin"

Viime viikolla tapahtui monta hyvää asiaa ja niiden ansiosta kaikki tuntuu pitkästä aikaa etenevän siihen suuntaan, mihin olen toivonut asioiden etenevän.

Viikko sitten lauantaina palautin ensimmäisen version valmiista lopputyöstä ohjaajalleni. Keskiviikkona sain ohjaajalta palautteen: lopputyöni on hyväksytty ja erinomaisesti kirjoitettu. Vähän, ehkä ihan vähän, hymyilytti lukea sellaista palautetta tässä tilanteessa, kun lopputyö oli ollut niin kauan keskeneräisenä kipujen ja uupuuksen vuoksi. Hyppelehdin riemusta ja saatoi ehkä virnuilla loppupäivän. 

Ja samana päivänä posti toi kirjeen sairaalalta. Pääsen gastrokirurgian poliklinikalle jo 22.2.! Lisää hymyä. Tietenkin aika menee suuhygienistikäynnin kanssa päällekäin, mutta ihan sama, hampaat saa odottaa. Tällä tulevalla käynnillä todennäköisesti vasta suunnitellaan paksusuolen poistoa ja sitä, millaisia tutkimuksia tarvitsee tehdä ennen leikkauspäätöstä, mutta joka tapauksessa se on iso harppaus eteenpäin! Vihdoinkin. Ja samana päivänä minulla on soittoaika omalle gastroenterologilleni - tätäkään en uskonut saavani sillä lääkärini on sairaslomalla - joten voin ensin jutella hänen kanssaan ja mennä sinnen kirurgian polille. Hatunnosto ja iso kiitos lääkärilleni, että hän hoitaa minua yhä, vaikka on sairaslomalla.

On kummallisen kevyt olo, kun lopputyö on vihdoinkin valmis ja hyväksytty. Oikeastaan mikään opiskelujuttu ei ole kesken tällä hetkellä, sillä meneillään olevan venäjän kurssin tämänhetkise tehtävätkin on tehty. Opinnoista on jäljellä enää tämä valinnainen venäjä 2, lopputyöseminaari ja 2. apteekkiharjoittelu. Ihan jees, sanoisin.

Ja vaikka rakkokipua ja pahoinvointia on ollut enemmän kuin pitkään aikaan, jaksan niitäkin vähän paremmin, koska viimeinkin näyttää siltä, että tämä kaikki paksusuolen aiheuttama kurjuus joskus loppuu. Vaikka en voi tietää mitä kaikkea leikkaus kohdallani tuo tullessaan, olen päättänyt kestää sen. Sanoin T:llekin, että selviän kyllä, jos selviäminen tulevista, uusista ongelmista tarkoittaa kivuttomuutta. Ei nestehukkaa vastaan taistelu voi olla pahempaa kuin tämä. Ja muut MEN2b:t maailmalta valavat minuun toivoa: he ovat selvinneet ja leikkaus on voitu toteuttaa ilman avannetta. Toipuminen tulee vaatimaan aikansa, mutta sitten kaiken pitäisi olla paremmin. Pitää vain odottaa vielä reilu kaksi viikkoa, jotta pääsen kirurgian poliklinikalle ja jotta saan selvyyttä aikatauluun ja kaikkeen muuhun mahdolliseen. Mutta jaksan odottaa ihan kevyesti, koska olen saanut toivoa.

Ajattelin keittää kahvit ja lähteä venäjän tunnille. Ulkona on pirun kylmä, mutta sekään ei oikeastaan harmita. 

"Kaikki kääntyy vielä parhain päin"