Kevät / "Sano, että elämä on tässä ja nyt"

 Kävin tänään verikokeissa. Kyseessä oli endokrinologian kontrolli eli otettiin mm. kalsitoniini ja metanefriinit. Kalsitoniinin avulla seurataan medullaarista kilpirauhassyöpää ja metanefriinien avulla kontrolloidaan onko minulle tullut kasvainta (paraganglioomaa), joka tuottaisi adrenaliinia ja/tai noradrenaliinia. Oireita jälkimmäiseen liittyen ei ole, joten olen melko huoleti sen suhteen.

Kalsitoniini toki mietityttää taas. Viimeksi se oli onneksi laskenut, mutta saa nähdä miten tällä kertaa. Toivottavasti se olisi pysynyt samassa tai laskenut lisää. Lisäksi jännitän, että onnistuiko näytteenotto ylipäätään. Kalsitoniini tulee ottaa kylmänäytteenottona, mikä tarkoittaa myös sitä, että se kylmäsentrifugoidaan. Noh, täällä ei ole kylmäsentrifuugia, joten jäi vähän epäselväksi säilyykö näyte hyvänä sinne saakka kun se voidaan kylmäsentrifugoida. Viimeksi ei ollut ongelmia, joten toivon parasta. Jos näyte menee pilalle, täytyy minun jatkossa lähteä kaupunkiin verikokeisiin. Hohhoi.

Aloitin 1.4. työt farmaseuttina. Kaikki on tähän saakka sujunut ihan mukavasti! Olen jaksanut tehdä neljän tunnin työpäiviä ongelmitta. Väsyttää toki, mutta se johtuu lähinnä siitä, että olen touhunnut liikaa kaikkea töiden ulkopuolella. Pitäisi rauhottaa arki, jotta väsyttäisi vähemmän. Mutta oleppa tekemättä kaikkia kivoja asioita, kun näennäisesti olisi jaksamista niitä tehdä. 

Työt on tuoneet arkeen merkityksellisyyttä ja mielekästä sisältöä. Viihdyn töissä ja työpaikka on osoittaunut varsin mukavaksi. Minut on otettu kivasti osaksi porukkaa ja kaikilta saa apua, jos sitä tarvitsee. 

Yksi harmi tässä on ollut. Minun vasen lonkka on ollut taas vaihteeksi kipeä. Kipu ei ole niin voimakas, että se haittaisi kävelemistä, mutta tuntuu kuitenkin sen verran, että häiritsee olemista ja varsinkin nukkumista. Lonkka kipeytyy rasituksesta ja jos makaan sen päällä, eikä hyvää asentoa tahdo löytyä. Pahaa aavistaen kysyin muilta MEN2b -tyypeiltä, että onko tämä kovinkin tyypillinen MEN2b -ongelma ja he vastasivat, että on todellakin. 

Selvitin, että osalla kyse on ollut lonkan dysplasiasta ja osalla SCFE;stä (slipped capital femoral epiphysis) eli lonkan epifyseolyysistä. Hoitona molemmissa tapauksissa on leikkaus ja äkkiseltään löysin meidän ryhmästä monta MEN2b -potilasta, joiden lonkka tai lonkat oli leikattu. En ole tästä tiedosta kovinkaan innoissani, mutta koska tämä lonkkakipu tuntuu vaivaavan vuodesta toiseen enempi vähempi ja nykyään enempi niin pitänee mainita asiasta lääkärille. Jospa vaikka pääsisin lonkkakuviin ja selvitettäisiin mistä on kyse ennen kuin kiputilanne pahenee.


"Sano, että aina öisin kun sataa,

ne on enkelit kun pesee linnunrataa.

Paljonko on väliä tosiasioilla,

rannoilla näillä autioilla.

Näillä tuulen puolen kallioilla"

Edu Kettunen - Autioilla rannoilla


Kommentit

Suositut tekstit