20 vuotta syöpädiagnoosista / "Kunnes on taas ilta"

 Tasan kaksikymmentä vuotta sitten, 11.6.2002, olin kahdeksan ja ensimmäistä kertaa sairaalassa osastolla. Olin tullut leikkaukseen, jossa poistettaisiin kilpirauhanen ja siinä oleva kasvain, jonka laatu ennen leikkausta oli vielä epäselvä.

Leikkaus kesti viitisen tuntia. Minulta poistettiin kilpirauhanen, kasvain ja kaulan sekä soliskuoppien alueen imusolmukkeita, joissa syöpää oli myös. Selvisi heti leikkauksessa, että kyseessä oli syöpä, joka oli levinnyt. Medullaarinen kilpirauhassyöpä.

Leikkauksen jälkeen jouduin melko pian tehohoitoon. Minulle tuli keuhkokuume ja sepsis, olin hengenvaarassa. Selvisin, täpärästi, ja pääsin juhannusaattona pois teholta.

Muistan leikkausta edeltävän päivän, jolloin saavuin osastolle. Huonekaverinani oli eräs tyttö, jonka kanssa ystävystyin ja olemme vielä tänä päivänäkin ystäviä. Kaikki oli uutta ja jännää - en osannut pelätä tulevaa leikkausta. Leikkauksen jälkeiset muistikuvat ovat hämäriä välähdyksiä sieltä täältä. Teholla olemisesta en muista juuri mitään. 

Näytti siltä, että syövästä selvittiin leikkauksella. Mutta se oli vasta alkua. 

Koska medullaarinen kilpirauhassyöpä on harvinainen, puhumattakaan sitten kahdeksan vuotiaalla lapsella, niin lääkärit tutkivat mistä voisi olla kyse. Oppikirjoissa tuli vastaan MEN2b -oireyhtymä ja koska kuvaus täsmäsi, minulta otettiin vielä samana kesänä geenitestit. Myös perheenjäseneni testattiin. Olin ainut, keneltä geenivirhe löytyi ja siten selitys sille, miksi olin sairastunut medullaariseen kilpirauhassyöpään niin nuorena.

Syyskyyssa 2002 oli kontrollikäynti. Valitettavasti syöpä oli lähtenyt leviämään uudelleen ja kaulalla oli jälleen syöpää useammassa paikassa. Tilanne näytti huonolta. Tehtiin toinen leikkaus ja aloitettiin raskaat sytostaattihoidot, joita ehdittiin antaa viisi-kuusi hoitokertaa, ennen kuin mitään tuloksia alkoi näkyä. Medulaarinen kilpirauhassyöpä kun reagoi huonosti sytostaatteihin. Hoidoilla päästiin siihen pisteeseen, että syöpäarvot eivät enää laskeneet enempää ja toisaalta keho ei kestänyt enempää sytostaatteja. Joten vuoden kuluttua hoitojen alusta ne lopetettiin ja todettiin, että syöpää ei voi parantaa, mutta olen remissiossa.

Ja yhä, melkein yhdeksäntoista vuotta myöhemmin, olen yhä remissiossa. Syöpää on edelleen jossakin, mutta se ei toistaiseksi ole lähtenyt uudelleen leviämään. Tilannetta seurataan säännöllisesti. 

Kaksikymmentä vuotta on pitkä aika elää minkä tahansa syövän kanssa. Kukaan ei pysty sanomaan, miten syöpä kohdallani käyttäytyy tulevaisuudessa. Se saattaa pysyä remissiossa tai sitten ei. Sitä on turha murehtia etukäteen, vaikka aina kontrollien yhteydessä käy mielessä, että mitä jos. Tavallaan tämän kanssa on tottunut elämään, mutta tavallaan tähän ei totu koskaan.

Viimeisimmissä verikokeissa toukokuussa syöpäarvoista toinen, kalsitoniini, oli laskenut. Mutta toinen, CEA, oli jälleen noussut. Kalsitoniini tuntuu seilaavan ylös ja alas täysin vailla logiikkaa, mikä aina välillä osaa säikäyttää. Joten seurantaa jatketaan ja syksyllä on tiedossa jälleen verikokeiden lisäksi kaulan ultraäänitutkimus ja rintakehän rtg kuvaus. 

Niin ja kesä on alkanut kivasti! Olen töissä koko kesän, mutta ei se mitään. Kipuileva lonkkakin kuvattiin ja kuulen todennäköisesti lähiviikkoina kuvien tuloksista. 

Lisäksi; julkaisin runokirjan. "Kunnes on taas ilta" on elämänmakuinen, rehellinen runokirja. Runoihin on tallennettuna muistoja, hetkiä, iloja ja suruja. Jos runokirja kiinnostaa, niin sitä saa tilattua tällä hetkellä suoraan minulta (jätä kommentti & yhteystietosi!) ja lisää runojani on luettavissa Instagramissa nimellä @poemsbysoikkis.