Mikä on MEN2b (MEN3)?

Tiivistelmä: MEN2b on hyvin harvinainen oireyhtymä. Sen aiheuttaja on geenivirhe. MEN2b aiheuttaa kilpirauhassyövän kaikille, joilta kilpirauhasta ei riittävän ajoissa ehditä poistaa. Lähes kaikille tulee suolistosairaus, joka johtuu suoliston hermoston toimintaa häiritsevistä, hyvin pienistä hyvänlaatuisista kasvaimista. Noin puolelle kehittyy feokromosytooma, lisämunuaisen ydinkerroksen hyvänlaatuinen kasvain. Tyypillistä on myös erilaiset tuki- ja liikuntaelimistön ongelmat, kuten lihasheikkous. 

Lyhenne MEN tulee sanoista "Multippeli Endokriininen Neoplasia", joka tarkoittaa suomeksi umpirauhasten monikasvainoireyhtymää. MEN -oireyhtymiä tunnetaan kaksi päätyyppiä, joista jälkimmäinen jakautuu kaksi alatyyppiin. Yhteistä oireyhtymille on kasvainten esiintyminen umpieritysjärjestelmässä, muutoin kyseessä on kolme hyvin erilaista oireyhtymää. Alla on lueteltuina MEN -oireyhtymät, niiden arvioitu esiintyvyys ja kuhunkin oireyhtymään liittyvät sairaudet sekä niiden todennäköisyys oireyhtymää kantavalla henkilöllä.

  • MEN1 (esiintyvyydeksi arvioitu 1/10 000-1/30 000) 
    • Hyperparatyreoosi 90-100%:lla oireyhtymää sairastavista
    • Haiman endokriiniset kasvaimet 30-60%
    • Aivolisäkkeen etulohkon kasvaimet 15-20%
  • MEN2 (esiintyvyydeksi arvioitu 1/35 000)
    • MEN2a
      • Medullaarinen kilpirauhassyöpä 90%
      • Feokromosytooma 40-50%
      • Hyperparatyreoosi 10-20%
  • MEN2b/MEN3 (esiintyvyyttä ei tunneta)
      • Medullaarinen kilpirauhassyöpä 100%
      • Feokromosytooma 50%
      • Ganglioneuroomat 99%
  • MEN4
    • Harvinainen ja huonosti tunnettu muunnos MEN1 oireyhtymästä
Kaikki MEN -oireyhtymät ovat harvinaisia, mutta MEN2b/MEN3 on näistä harvinaisin, esiintyvyyttä ei tarkasti tunneta. MEN2b eroaa MEN2a:sta niin huomattavasti, että uudemmissa julkaisuissa puhutaan useinmiten MEN3 -oireyhtymästä. On siis oikeastaan väärin sanoa, että sairastan MEN2 -oireyhtymää, koska MEN2a ja 2b ovat kaksi hyvin erilaista oireyhtymää. Toivon, että MEN3 vakiintuisi pikkuhijaa käyttöön.

MEN3 -nimeä käyttää jo ainakin EMENA, European MEN Alliance 

Tällä sivulla kerron yleisesti MEN2b/MEN3 -oireyhtymästä. Mikäli haluat tietää jotain tarkemmin, jätä ystävällisesti kommentti tai ota minuun yhteyttä sähköpostitse.


Etiologia

MEN2 -oireyhtymiä aiheuttavia pistemutaatioita.
Lähde: Salmela P, Ebeling T: MEN2 -oireyhtymä.
Kaikki MEN -oireyhtymät johtuvat geenivirheestä ja ovat perinnöllisiä. Geenivirheen sijainti määrittää sen, mistä MEN -oireyhtymästä on kyse ja vaikuttaa huomattavasti sairauden ilmentymiseen. MEN2b:n aiheuttavat geenivirheet on paikallistettu tyrosiinikinaasireseptoria koodaavaan RET-proto-onkogeeniin. Tyrosiinikinaasireseptori välittää hermostopienan kasvu- ja erilaistumissignaaleja. RET-mutaation tyyppi liittyy suoraan MEN2-alatyyppiin ja MTC:n aggressiivisuuteen sekä muiden endokriinisten kasvainten esiintymiseen. Yleisin MEN2b:n aiheuttava geenivirhe on paikallistettu kromosomiin 10, eksoniin 16, kodoniin 918. Kyseessä on pistemutaatio eli yksi ainoa geenin emäksistä on väärin aiheuttaen MEN2b:n. Medullaarinen kilpirauhassyövän (MTC) riskiluokituksessa tämä mutaatio, eli  RET918, kuuluu korkeimpaan riskiluokkaan, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että MTC:n esiintyminen on todennäköistä nuorella iällä ja se voi olla agressiivinen. 

Täysin selvää ei ole se, miten eri mutaatiot vaikuttavat oireyhtymän ilmenemiseen, sillä merkittäviä eroja voi olla jopa saman pistemutaation vuoksi sairastuneilla sisaruksilla. On siis huomattavia potilaskohtaisia eroja sen suhteen, kuinka MEN2b vaikuttaa heidän arkeensa.

MEN2b on perinnöllinen, mutta se voi tulla myös puhtaan sattuman seurauksena, kuten minulla. Tällöin puhutaan de novo -tapauksesta, jolloin geenivirhettä ei ole peritty vanhemmilta. Koska kyseessä on mutaatio, joka periytyy dominoivasti, on 50%:n mahdollisuus että sairaus siirtyisi minulta eteenpäin.

Diagnostiikka

MEN2b -oireyhtymän diagnoosi ja pistemutaation laatu varmistetaan geenitestillä. Geenitesti on aiheellinen, mikäli potilaalla on MTC tai feokromosytooma, mikäli potilaalla todetaan MEN2b -oireyhtymä tai mikäli terveen potilaan lähisukulaisella on MEN2b

Oireet ja ilmenemismuodot sekä niiden hoito

Parantavaa hoitoa MEN2b:hen ei ole, mutta sen ilmentymiä voidaan jossain määrin hoitaa.

Medullaarinen kilpirauhassyöpä todetaan käytännössä jokaisella MEN2b -potilaalla poislukien ne potilaat, joille on tehty profylaktinen kilpirauhasen poistoleikkaus (käytännössä he, jotka ovat perineet oireyhtymän jommalta kummalta vanhemmaltaan ja se on havaittu heti syntymän jälkeen). MTC:n hoitovaihtoehdot ovat melko rajalliset: parhaimpiin tuloksiin päästään, mikäli kaikki syöpäkudos voidaan leikata pois. Medullaarinen kilpirauhassyöpä on lähtöisin kilpirauhasen parafollikulaarisista soluista, jotka tuottavat kalsitoniinia. Kalsitoniinipitoisuus on siten oleellinen biologinen parametri, jonka avulla MTC:n levinneisyyttä ja vastetta hoitoihin arvioidaan. MTC reagoi tunnetusti huonosti sytostaatteihin, mutta joissain tapauksissa saadaan hoitovaste tiettyjä sytostaatteja yhdistelemällä. Lisäksi kasvaimien kasvua voidaan hidastaa tai jopa pysäyttää sädehoidolla. Nykyään on onneksi kehitetty uusia lääkkeitä nimenomaan MTC:n hoitoon, joista Suomessakin on saanut myyntiluvan vandetanibi (Caprelsa®), joka on tarkoitettu oireista ja agressiivista levinnyttä MTC:tä sairastaville potilaille, joita ei voida hoitaa leikkauksella.

Feokromosytooma tarkoittaa lisämunuaisten yleensä hyvänlaatuista kasvainta, joka tuottaa adrenaliinia ja noradrenaliinia. Feokromosytoomaa todetaan n. 50%:lla MEN2b -potilaista, mutta empiirisen tiedon perusteella feokromosytoomaa esiintyy useammalla kuin 50%:lla. Feokromosytooma hoidetaan leikkaamalla kasvain pois. Aiemmin se tarkoitti koko lisämunuaisen poistoa, mutta nykyään voidaan joissain tapauksissa leikata myös niin, että lisämunuainen ja siten oma hormonitoiminta säilyy. Feokromosytooma ilmaantuu useimmille MEN2b -potilaille lopulta molempiin lisämunuaisiin, mutta usein se tulee ensin vain toiseen lisämunuaiseen.

Molempien lisämunuaisten poisto feokromosytooman vuoksi johtaa lisämunuaisten kuorikerroksen vajaatoimintaan, Addisonin tautia vastaavaan tilanteeseen. Lisämunuaisten poiston jälkeen vaaditaan elinikäistä hormonikorvaushoitoa.

Feokromosytooman lisäksi saattaa kehittyä paraganglioomia, jotka ovat samanlaista kasvainkudosta kuin feokromosytoomat, mutta sijaitsevat jossain muualla elimistössä kuin lisämunuaisissa.

Ganglioneuroomat ovat pieniä, sinänsä harmittomia kasvaimia, joita esiintyy ruuansulatuskanavan limakalvolla. Tyypillisimmin ne ovat nähtävissä suun limakalvolla ja kielen kärjessä. Mikäli neuroomia esiintyy koko ruuansulatuskavan alueella ja ne aiheuttavat oireita, puhutaan ganglioneuromatoosista. Lähes kaikille MEN2b -potilaille kehittyy ganglioneuromatoosi, mutta joukossa on niitäkin, joilla GI-kanavan oireita ei ole. Ganglioneuromatoosi johtaa äärimmillään sairastuneen suoliston osan poistoon.

Suora lainaus terveysportista: "Ganglioneuromatoosi häiritsee suoliston autonomisten ganglioiden toimintaa, mikä johtaa ummetukseen, koliikkimaisiin vatsakipuihin, ajoittaiseen ripuliin ja jopa megakoolonin syntyyn. Kaikissa julkaistuissa tapauksissa ganglioneuroomiin on aina liittynyt kilpirauhasen medullaarisen solukon hyperplasia tai karsinooma, joka on usein tavanomaista aggressiivisempi." Tämän sairauden patofysiologiaa en sen tarkemmin tunne, mutta mielenkiintoista se olisi.

Tarkempaa tietoa ganglioneuromatoosista löytyy tästä:
All I know about MEN2b: Ganglioneuromatoosi

Muita MEN2b:n oireita ovat väsymys ja uupumus, jonka määrä vaihtelee päivästä toiseen. Lisäksi tavataan lihasheikkoutta, jonka aste vaihtelee hurjasti eri potilaiden välillä. Toiset meistä voivat harrastaa aktiivisesti liikuntaa ja kohottamaan kuntoaan, toiset eivät jaksa tehdä paljoakaan. Lihasheikkouden mekanismia en tunne, mutta se liittynee MEN2b:hen yleisesti liittyvään ns. marfanoid -habitukseen: raajat ovat pitkiä ja hoikkia, nivelissä on löysyyttä/heikkoutta. Lisäksi MEN2b -potilaat eivät yleensä pysty tuottamaan kyyneliä. Useimmilla potilailla puberteetin alku viivästyy. Ja onhan näitä vaikka mitä muitakin epäspesifisiä, todennäköisesti jossain määrin MEN2b:hen liittyviä oireita, joita potilaat ovat listanneet Facebookin MEN2b -ryhmässä, johon voivat liittyä MEN2b:tä sairastavat ja heidän läheisensä. Meitä on ryhmässä tällä hetkellä (2.5.2016) huimat 140, ympäri maailman.

Lähteet:
Duodecim -lääketietokanta. www.terveysportti.fi
Multiple Endocrine Neoplasia Type 2. Orphanet 1.3.2015. ORPHA653. www.orpha.net
Salmela P, Ebeling T: MEN2 -oireyhtymä. Endokrinologia. Kustannus Oy Duodecim 1.4.2010. Artikkelin tunnus: end01002 (010.002). www.terveysportti.fi
Salmela P, Ebeling T: Monikasvainoireyhtymät eli multippelit endokriiniset neoplasiat. Endokrinologia. Kustannus Oy Duodecim 1.4.2010. Artikkelin tunnus: end01000 (010.000). www.terveysportti.fi
http://www.amend.org.uk/guide-to-the-disorders/men3.html



Toivottavasti tästä tekstistä on hyötyä! 
Saatan täydentää ja täsmentää tätä vielä myöhemmin, mutta mikäli sinulla on jotain kysyttävää, niin lähetä ihmeessä kommentti tuohon alapuolelle
↓↓



Kommentit

  1. Vau, olipa erittäin perinpohjaisesti kerrottu sairaudestasi! Täytyy myöntää etten ole moisesta koskaan kuullutkaan, mutta erittäin mielenkiinnolla seuraan blogiasi. ~Memmuli~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oon opintojen myötä pyöritelly niin paljon tieteellistä tekstiä, että oikeastaan oli helppoa koostaa tämä tietopaketti. Tosin vielä voisi joitakin asioita tarkentaa jne. Tervetuloa lukemaan :)

      Poista
  2. Oli hyvin kyllä tiivistetty tärkeimmät asiat mitä nyt tästä taudista tiedetään ja tosiaan oikein loistavasti olet tämän paketin kasaillut. Hyvä tietopaketti, eikä ois haittaa vaikka tämmösestä ois oikeasti tietoa enemmänkin yleisessä tiedossa :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kysy, kerro, kommentoi, ehdota - jokaisella sanalla on merkitystä. :) Anonyymit: käyttäkää jotain nimimerkkiä, jotta pystyn erottamaan teidät.

Suositut tekstit