Vain toinen / "Ja uusin silmin luodataan kudos maailman"

Kun sunnuntaina 4.3. lähdin iltaa vasten junalla Helsinkiin, olin ihan varma, että molemmat lisämunuaiset poistetaan. Kaikki pitivät sitä ainoana järkevänä vaihtoehtona. Maanantaina suuntasin Meilahteen preoperatiiviselle käynnille ja selvisi, että edellisellä viikolla pidetyssä meetiginssä MIBG -kartta oli katsottu uudelleen ja todettu, että oikeanpuoleinen lisämunuainen onkin ihan kunnossa. En oikein tiennyt mitä ajatella ja tajusin vain miettiä, että miten tämä oikein on mahdollista: samat kuvat, päinvastaiset lausunnot? Mutta niin se vaan oli. Useampi lääkäri oli varmistellut asiaa ja yksi lupasi "päänsä pantiksi", että oikea lisämunuainen on ihan ok ja vain vasen poistetaan. En tietenkään kieltäytynyt suunniteltua helpommasta leikkauksesta.

Leikkaus toteutui uuden suunnitelman mukaan ja meni oikein hyvin. Avoleikkausta ei tarvittu vaan lisämunuainen poistettiin tähystämällä. Sairaalassaoloaika vähän venähti sitkeän nesteytystarpeen vuoksi, mutta pääsin lopulta viikon kuluttua leikkauksesta takaisin kotiin.

Leikkauksen jälkeen testattiin verikokeella jäljellä olevan lisämunuaisen toiminta. Kortisoli osoittautui vähän turhan matalaksi, joten aloitettiin pieni annos hydrokortisonia. Nyt sitten ihmetellään, että riittääkö se ja tuleeko tarve olemaan väliaikainen vai pysyvä. Poikkeavasta väsymyksestä ja heikosta rasituksen siedosta päätellen hydrokortisonin annos on liian pieni, mutta sitä selvitellään ensiviikolla. Samalla varmistetaan myös se, että feokromosytoomaan viittaavat veriarvot ovat palanneet normaalille tasolle. Sen suhteen olen melko luottavaisin mielin, koska verenpaine on normalisoitunut ja sykekin laskenut jonkin verran.

Kotona oleminen on sujunut ihan mukavasti sitä lukuunottamatta, ettei jaksa tehdä juuri mitään. Ja nestetasapainon kanssa on yhä vaikeuksia, mikä ylläri. Tunnen itseni avuttomaksi kun en tiedä varmaksi mistä nämä uudet oireet johtuu saati osaa tehdä niille mitään. Epäilen kyllä vahvasti liian matalaa kortisolia syylliseksi kaikkeen. Mutta onneksi minulla on loistava endokrinologi, joka todennäköisesti osaa kertoa missä mättää.

Vasta nyt alkaa hiljalleen hahmottaa koko alkuvuotta ja sen tapahtumia. Mutta todellakin hiljalleen - luulee olevansa paljonkin paremmassa kunnossa kunnes huomaa, että ei ole. Tässä on aika paljon tekemistä ennen kuin uskaltaa ajatella olevansa työkykyinen. Moni asia on enempi vähempi levällään enkä voi kuin odottaa, että kaikki selkiytyy. Surutyökin on oikeastaan tekemättä.

Vain toisen lisämunuaisen poisto oli ehdottomasti hyvä asia. Nyt minulla on parempi mahdollisuus kuntoutua työkykyiseksi ja saada vihdoin farmaseutin tutkinto valmiiksi kuin mitä olisi ollut, jos molemmat lisämunuaiset olisi poistettu. Toisaalta taas on käytännössä varmaa, että jäljellä olevaankin lisämunuaiseen tulee feokromosytooma jossain vaiheessa, mutta kukaan ei voi tietää meneekö siihen aikaa vuosi vai kaksikymmentä vuotta. Toivon, että saisin enemmän kuin vuoden.

Onneksi tulee kevät. Tai ainakin valon määrän osalta - lunta on nimittäin 84 cm ja lisää on luvassa. Haluaisin laskettelemaan, mutta se taitaa tässä kunnossa jäädä haaveeksi. Ehkä viisaampaa keskittyä siihen, että kasailee itseään pikkuhiljaa päämääränä viimeinen apteekkiharjoittelu. On oltava kärsivällinen.